perjantai 4. huhtikuuta 2014

Ajatus sieltä ja täältä





Hei kaikki!

Paino tänään 59.3kg, samassa ollaan pysytty, ei haittaa nyt!

Minulta kysyttiin ruokapäiväkirjaa ja liikuntatottumuksia kun paino on tasaisesti
laskenut, kiitos kysyjälle.

Ennen laskin kaikki syödyt ja polttamani kalorit mutta nyt en tee kumpaakaan.
Helpoin ja yksinkertaisinta näille melkein 17kg lähtemiselleni oli se, että syön vain
silloin kun on oikeasti nälkä. Eilenkin teki kovasti napostella jotain mutta kaksi isoa
haarukallista raejuustoa vei himon pois. Ja veden juonti auttaa myös.

Pysyvä elämäntapamuutos joka syntyi itsestään on minut pitänyt tällä tiellä.
Syön erittäin paljon proteiinia päivässä:tonnikalaa, raejuustoa, kanamunia.
Kasviksia siihen rinnalle.

Helppoa se ei aina todellakaan ole vaan joudun toistamiseen muistelemaan kuinka
kurja olo aikaisemmin niin pelkkä sen ajatteleminenkin auttaa. Ikinä en halua palata
siihen vanhaan häpeilyyn, vaatteet puristaa eikä missään ole hyvä olla.

Liikunta. En paljoa erinäisistä syistä ja eikä pahemmin maininnan arvoista ole, mutta
voin ensi viikolla laittaa päiviä millaista on ruokailut ollut sekä liikkuminen.

Anteeksi tänään näin epämääräinen teksti,ei ajatus oikein kulje. kysymyksiä saa laittaa
vaikka enemmänkin niin voin mielelläni tehdä siitä ihan oman postauksen.

Ihanaa viikonloppua ihanat!

Love Carol♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Comments for me(: