tiistai 14. tammikuuta 2014

Valoa








Hei ihanat ja parempaa tätä vuotta♥

Sirpaleita olen kasaillut useamman kuukauden ja nyt vasta helpottaa. Itku, turhautuminen
ja arvoton olo alkaa olla taakse jäänyttä.

Itsetuntoni on paljon parempi, nautin enemmän elämästä ja ilman ystäviä en olisi jaksanut
alkaa taas olemaan oma itseni jonka olin kadottanut jo kauan aikaa sitten.

Asioita pitää käsitellä omalla sisällä ja opetella jotkin asiat uudestaan ja se on ollut todella
vaikeaa minulle. Siksi tässä on mennytkin niin kauan, pieni palanen omaa takaisin.



Kävin tänään puntarilla enkä osannut odottaa muuta kuin että painoa saattaa olla
kertynyt monestakin syystä. Rakas vaakani näytti 61,1kg aamulla. Kiitos tuosta..

Tästä mennään hieman alemmas vielä (nyt kierto lopussa joten tuossa on nestettäkin) ja
sitten pidentään paino siellä tavoitelukemassa ja kiinteytytään (onneksi rantakuntoon
on vielä aikaa) :) Rehellisesti kertoen olen syönyt sitä mitä sattuu ja milloin hyvin
epäsäännöllisesti joten odotin painon olevan lähempänä 63-65kg paikkeilla.

Mutta syömismäärät ovat pysynyt näköjään hyvänä vaikka aina ei
niin terveellistä ole ollutkaan.
Lohtusyöminen ei kuulu elämääni (enää) ja vaikka sitä olen kokeillut niin karkit, sipsit,
jäätelöt ja muut herkut ei toimi kun ne ei mene alas.

Mitä lukijoille kuuluu? Jos kysymyksiä tulee niin vastailen mielelläni seuraavassa
postauksessani jota ei tarvitse kauaa odottaa :)

Sweet Dreams,
Love Carol

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Comments for me(: