Mieleeni palaa aina paljon muistoja syömishäiriöstäni. Tiedän että kohtaa varmasti lopun elämäni muistoja siitä ajasta. Varsinkin kakkujen, jäätelön, keksien ja suklaan merkeissä. Tuntuu että tekee jotain peruuttamattoman kamalaa jos herkut tulee syötyä. Aina mielessä saakelin kalorit ja kalorit.
Muiden syömishäiriöblogeja lukiessa muistot palaa verkkokalvolla ja mielessä on se miten eri tavalla laihduin.
Miten paljon helpompaa oli pudottaa painoa. Kokoon kolmekymmentäneljä ja kolmekymmentäkaksi.
Aina on myös se mahdollisuus että sairastuisin itse uudelleen. En kuitenkaan pidä lietsojana ja riskinä sitä että luen muiden blogeja. En ahdistu, joskus ne muistuttavat vain liikaa siitä mitä kaikkea menetin ja hylkäsin.
Vilkaisin juuri kävijämääräni koko siltä ajalta kun olen tänne kirjoitellut. Nyt on heilahtaut yli kymmenentuhatta kävijää. Uskomatonta kuinka monta kertaa juuri täällä jotkut ovat kehdanneet täällä käydä(:
En muista milloin sokerit olisi ollut niin alhaalla kuin tänään.
Juuri ennen jumppatunnin alkua alkoi väsyttämään ja unenomainen tunne valtasi, suu tuli rutikuivaksi hetkessä eikä veden juonti auttanut yhtään.
Puoli tuntia taistelin, tein kiltisti kyykyt, punnerrukset mitä käskettiin ja sitten täytyi lähteä pois koska olisin tipahtanut lattialle seuraavan kymmenen minuutin aikana.
Mukana ei ollut mitään syötävää niin kuin ei koskaan. Harmitti aivan perkeleesti ja tunne luuserina olosta päällimmäisenä mielessä. Koskaan aikaisemmin en ennenaikaisesti ole lopettanut.
Kuukautismigreeni iski varmaankin samalla sillä koko päivän on kaali ollut kipeä :(
Turvotus on taas kamalaa, kiitos, ihanaa olla nainen!
Huomenna enemmän ja paremmin. Huomenna haluan juosta sen mitä kintuista pääsen hyvittämään tätä päivää(:
Ihanaa olla nainen, tosiaan. Huomenna mäkin on yks iso pallo vaan. Musta on ihanaa kun mun uudessa jumppapaikassa on tarjoolla hedelmiä, saa sitten syödä niitä jos heikottaa. Ja vaikka ei heikottaisikaan :)
VastaaPoistavoi miten ihanaa sulla! Minäkin haluan ilmaisia hedelmiä(:
VastaaPoista