perjantai 1. huhtikuuta 2011

Think thin


Ajatuksissani on välillä se että laihdutukseni loppuu joskus (toivottavasti). Miten pystyn tasapainoilemaan niin että kilot ei palaisi takaisin. Tulin siihen lopputulokseen että yksi valinta kerrallaan aloittaen yhdestä ateriasta. Aterian voi valita tai minun tapauksessani pilata se että siinä on liikaa yhdelle ihmiselle: yhdelle aterialla aivan liikaa energiaa.

Yritän tehdä nyt myös niin, järkevää pään käyttöä ja ajattelen aina ensin että tarvitsenko ja haluanko tunkea kamalaa sotkua suuhun ja pureskella se loppuun asti tyytyväisenä ilman että viiden minuutin päästä on tajuttomat morkulat liioista kaloreista.



Ravinnosta saatu energia: 1050 kcal
Peruskulutuksen energia: 1800 kcal
Liikunnalla kulutettu energia: 383 kcal
Päivän energiavaje: -1133 kcal

Ruokahalu on vieläkin vähän kateissa mutta palaa varmasti ensi viikkoon mennessä takaisin:)
Hyvä että edes tuon verran sain syötyä.

Punttitreeni oli taas kiva: paljon käsipainoja, taljaa, vähän reisiä ja myös vatsaa.
Sykkeet: 119- 152. Aikaa kului tunti. Olisin tahtonut tehdä painavempia sarjoja mutta ei noussut, ei sitten millään! :)



Huomennakin piti lähteä treenaamaan, mutta suunnitelmat muuttuivatkin (joten taitaa neljäsataa grammaa siirtyä ensi viikolle).

Kello yhdeksän ja uni painaa jo silmää.

Love Carol

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Comments for me(: