lauantai 5. maaliskuuta 2011

Fire


Huomenia kaikille!

Tänään on tarkoitus nähdä S ja viettää päivää yhdessä. Mitään suunnitelmia en ole päivälle laatinut, tehdään sitä mikä tuntuu hyvälle. Jo heti herätessä oli miljoona kertaa parempi olo kuin eilen ja vähän ihmettelen sitä että mihin väsymys katosi. Yöunet ei olleet yhtään sen pidemmät kuin normaalistikaan ja energiaa virtasi suoniin ensimmäisen kahvikupin saattelemana.

Tuli mieleeni eilen asia jota usein mietin: eilen kuntosalilla vaihtaessani laitteita huomasin kaksi naista jotka tekivät samoja liikkeitä kuin minä, mutta vain yhden toiston. Minä teen yhtä liikettä aina 3x 10-12. Eihän siitä ole pahemmin mitään hyötyä jos pakarapuristusta tekee viisi toistoa ja sitten vaihdetaan jalkaa. Teki mieli kiekaista että älä lopeta vielä sillä koivella :D


Voi mieten kauniit jalat! Verkkokalvoni palaa halusta saada samanlaiset..

Tänään otan tavoitteekseni liikkua 1,5h. Aamupalaksi kunnon puuro marjoilla niin eiköhän jo kohta mennä!

Huomenna lenkki ulkona voisi olla mukava- tai sitten pidän välipäivän. Eihän tällä viikolla olekann ollut kuin yksi vapari.

Maanantaiksi haluaisin tehdä kysymyspostauksen, joten nyt kysykää mitä mieleen juolahtaa, yritän antaa kelvollisen vastuksen! Eli rohkeasti vaan kommenttia :)

Pirteää lauantaita ihanat!

Love Carol

6 kommenttia:

  1. Hej! Sulla on kai tuolla painossa pvämäärävirhe? 66,9kg kolmas TAMMIKUUTA? Mutta siis tuosta yhen toiston tekemisestä. Oon ite hmm Sm tason urheilija ja ite teen salilla välillä kaks toistoa ja sitte 3min palautus (ja noita kolme sarjaa). Tosin kun tekee vaan noin vähän toistoja pitää olla vastus suunnilleen niin iso että just ja just jaksaa tehä liikkeet oikeen. Mutta siis pointti oli se että myös vähät toistot kehittää joskin eri tavalla.

    VastaaPoista
  2. Näin uutena lukijana voisin kysyä (en jaksa kaikkia postauksia läpi käydä), kuinka kauan oot laihduttanut ja miten paljon onnistunut laihtumaan. Lisäksi olisi kiva tietää, miten pitkä oot.

    VastaaPoista
  3. ja siis paljolla painolla lyhyet sarjat kehittää enemmän lihaksen kokoa kun taas pitkät sarjat pienillä painoilla kestävyyttä eikä niin paljon sitä kokoa

    VastaaPoista
  4. Mikä motivoi jaksamaan laihdutusta?
    Tsemmpiä hurjasti!

    VastaaPoista
  5. Joo, kysymyspostaus kuulostaa kivalle! Mulla heräsi pari kysymystä: kuinka pitkä oot? Mitä eri liikuntamuotoja harrastat/ oot harrastanut? Ja ootko koskaan ajatellut, voisitko laittaa tänne blogiin jotain kuvaa itsestäsi, esim. ennen ja jälkeen? :)

    VastaaPoista

Comments for me(: