keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Colesterol


Olisi mukavaa tietää omat kolesteroliarvot, ja päätin että lähiaikoina käyn ne mittauttamassa kun terveysasioista olen kiinnostunut. Laihallakin ihmisellä voi olla korkeat kolesterolitasot eli se ei aina liity suoranaisesti ylipainoon. Onko joku käynyt mittauttamassa omansa? Minulla alkaa hiljalleen tulla enemmän ikää joten ei olisi pahitteeksi tietää(: Verenpaineet ja hemoglobiini ovat ollet hyvät joten niistä ei onneksi tarvitse murehtia. Tietysti tupakoinnin lopettaminen olisi aina paikallaan.

Pankkiasiat sain taas vähäksi aikaa hoidettua ja kaupungilta tarttui mukaan uutta väriä kynsiin. Vaatteita en edes harkinnut ostavani sillä en halua jäädä tämänkokoiseksi.


Sykemittari kertoi pyöräilystä kalorinkulutkseksi -150 päivälle. Kaupungilla käynnin hoidin pyöräilyn sijasta kävellen ja siitä sain kivasti myös liikuntaa. Tähän asti päivän kalorit on 613 mutta lasken 700 mukaan suunnitelman mukaan (yösyöpöttelyä saan harrastaa 87 kalorin edestä, jeah:)
Sitten laskelmaan:

Ravinnosta saatu energia: 700
Peruskulutuksen energia: 1800
Liikunnalla kulutettu energia: 150
Päivän energiavaje: -1250

Odotan jo innolla että pääsen huomenna vähän juoksemaan. Nyt on sellainen olo että punttitreenit on jonainkin toisena päivänä.

Believe your Dreams,
Love Carol

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Comments for me(: