Hei uusille ja vanhoille(:
Itsekurini oli koetuksella ja pitää kalorit minimissä. Vaikeaa vaikeaa, mutta koko ajan helpottuu, mitä kauemmin maltan tätä jatkaa, on aina vaan helpompaa syödä vähemmän.
Ravinnosta saatu energia: 1046
Peruskulutuksen energia: 1800 (heitin tuon vähän alakanttiin)
Liikunnalla kulutetut kalorit: -590
Päivän energiavaje: -1344
Hiilihydraatit (49%)
Rasva (25%)
Proteiini (26%)
Muuntelin hieman juoksuharjoituksiani. Kokeilin pitää sykkeen alle 165 (eihän ole kamalan terveellistä juosta 3-4krt viikossa korkeilla sykkeillä pidemmän aikaa). Ja hyvin onnistui, piti vain juosta hieman hitaammin(:
Muutaman kerran otin nopeamman spurtin ja palasin hitaampaan vauhtiin. Yleensä kävelen juoksumatolla aina tasaista mutta otan jatkoon ehdottomasti ylämäkeen kävelyn. Ja lopuksi vähän 5kg käsipainoilla hauista.
Aikomukseni oli käyttää vähän soutulaitetta, mutta tunti oli edellisiin harjoituksiin mennyt ja laiskuus iski :/
Toisella kertaa sitten!
Tässä järjestys: Alkuun kilometri ylämäkeen kävelyä, 4 kilometriä juoksua parilla spurtilla, tasaista kävelyä sykkeen tasaamiseen ja lopuksi taas ylämäkeä. Eli yhteensä 2km kävely+ 4km juoksu. Keskisyke 141, huippusyke 178.
Juostessa ajattelen aina miten rasva pikkuhiljalleen sulaa ja laiha minä tulee vielä joskus esiin kaiken silavan alta. Laiha minä, täältä tullaan!
Huomenna jumpataan ja keskiviikkona pidetään vp liikunnasta(:
Sweet Dreams,
Love Carol
Äidilleni kerroin vasta sairaalassa syömisongelmistani. Hän on kyllä vuosien varrella monesti epäillyt minulla olevan anoreksian oireita ja sanonut niistä aika ikävään sävyyn minulle kommentteja, joten en uskaltanut aikaisemmin kertoa asiasta. Bulimiaa hän ei osannut epäillä ollenkaan ja hänen kesti ymmärtää että olin tosissani oksennellut viiden vuoden ajan ruokani. Koen että anoreksia oli hänen helpompi ymmärtää ja sulattaa, mutta bulimia teki asiasta vielä hankalamman. Äiti suhtautui uutiseeni rauhallisesti ja hyvin, enkä nähnyt ilmeenkään värähtävän kun huusin ja porasin koko tunnustukseni päin naamaa!
VastaaPoista-Vi#&, sä et tajua mitä mun elämäni on ollut viimeiset 10-vuotta! Sä et tajua miten mä olen kärsinyt ja oksennellut, paastonnut! Joo,joo, mulla on Fuckin anoreksia ja bulimia...
Jotenkin näin ne sanat ryöppysivät minusta ulos.
Isää minulla ei ole kuivioissa, mutta isäpuoleni suhtautui ihan hyvin asiaan. Kumpikaan vanhemmistani ei kuitenkaan näytä minulle liiemmin tunteitaan ja huoliaan, vaikka ovat he sanoneet olevansa huolissaan minusta ja voinnistani. Minun edessä ollaan aina naama hymyssä ja reippaina, tsemppaavina, mutta se mitä kotona puhutaan tai miten he jaksavat oikeasti tämän uutisen kanssa on